Puhtia päiviin - Ikääntyvien terveysliikunnan ja toimintakyvyn tukemisen kokeilu- ja kehittämishanke Pohjois-Karjalassa
Suomalaisten terveyttä edistävän liikunnan lisääminen on saanut entistä enemmän huomiota sekä valtakunnallisesti että alueellisesti ja paikallisesti. Valtioneuvoston periaatepäätös ohjaa terveyttä edistävän liikunnan kehittämiseen lähivuosina. Erityisesti huomio kiinnittyy niihin väestöryhmiin, jotka hyötyisivät eniten liikunnan lisäämisestä. Ikääntyneiden ihmisten ohjatun terveysliikunnan laatusuositusten (STM oppaita 2004:6) mukaan ikääntyneiden ohjattu terveysliikunta tulisi sisällyttää osaksi kuntien hyvinvointipolitiikka ja vanhusstrategiaa. Lisäksi eri hallinnonalojen ja yhteistyökumppaneiden tulee sopia keskenään vastuusta ja tehtävienjaosta. Liikunnan ennaltaehkäisevä merkitys korostuu entisestään väestön ikärakenteen muuttuessa yhä vanhemmaksi. Kansanterveyden ja -talouden sekä kuntalaisten hyvinvoinnin kannalta terveyttä edistävään liikuntaan sijoittaminen on aina kannattavaa.
PUHTIA päiviin (2004-2006) on Pohjois-Karjalassa toteutettava ikääntyvien terveysliikunnan kokeilu- ja kehittämishanke, joka on aloitettu paikallisena pilottihankkeena Pyhäselän kunnassa. Kehittämishankkeen kokonaistavoitteena on yli 60 -vuotiaiden terveysliikuntapalveluiden kehittäminen yhteistyössä kunnan liikunta-, sosiaali- ja terveystoimen kanssa paikallisesti osana kuntien liikunta- ja terveysstrategiaa. Vuonna 2005 kehittämishanke on laajentunut uusiin yhteistyökuntiin (Kitee, Kontiolahti, Liperi ja Rääkkylä), joissa toimintaa kehitetään Pyhäselän pilottikokeilujen pohjalta. Hanketta rahoittaa Euroopan aluekehitysrahasto EAKR.
Kehittämishankkeen tavoitteet:
- Edistää yli 60 -vuotiaiden terveysliikuntapalveluja
- Kehittää terveysliikunnan toteutusmalleja ja liikuntaryhmiä eri väestöryhmille (esim. seniorikuntosali toiminta)
- Aktivoida terveytensä kannalta liian vähän liikkuvia säännölliseen liikuntaan liikuntaneuvonnan kautta >>> liikkumisreseptillä liikkeelle
- Kehittää kunnan liikunta-, sosiaali- ja terveystoimen välistä yhteistyötä ikääntyvien terveysliikuntapalvelujen kehittämiseksi sekä tiedotuksen tehostamiseksi
- Hankkia soveltavaa tietoa ja kokemusta uuden toimintamallin kehityskaaresta
Kehittämishankkeen toteutus:
Kehittämishanke toteutetaan kolmivuotisena (2004-2006) hankkeena, jossa kehittämistoimet on jaettu kolmeen vaiheeseen. Kehittämishankkeen toteutuksessa huomioidaan kuntien omien ja muiden yhteistyökumppaneiden resurssien ja toimintatapojen löytymistä.
- Vaihe I Ikääntyneiden terveysliikuntapalveluiden pilottikokeilut Pyhäselän kunnassa (2004)
- Vaihe II Uusi liikuntaneuvontajärjestelmä terveydenhuoltoon > liikkumisreseptillä liikkeelle (2005)
- Vaihe III Kehittämistoimien suuntaaminen uusiin yhteistyökuntiin (2005 - 2006)
Kehittämishankkeen keinot:
- Tarjotaan selkeää kehittämisapua koulutuksen ja konsultoinnin avulla
- Koulutuspalvelut (mm. ikääntyvien terveyskunto- ja liikuntakykytestit)
- Liikkumisreseptikoulutus lääkäreille
- kuntakohtaisten kehittämistiimien kautta toimintoja kehitetään yhteistyössä kuntien omien resurssien ja valittujen painopisteiden mukaisesti.
- Tarjotaan eri kehittämisideoita Pyhäselän kunnan pilottikokeilujen perusteella
- Kuntakohtaiset terveys- ja erityisliikunnan organisaatiomallit, 60 + liikuntakalenteri, seniorikuntosalitoiminta, ikääntyvien terveyskunto ja liikuntakykymittaukset, kotipalvelun seulamittari, vertaisohjaajatoiminta, liikuntaneuvonnan kehittäminen >> liikkumisreseptillä liikkeelle -toimintamalli tehostettuun liikuntaneuvontaan.
Lisätietoja:
Kari Hyvärinen
projektikoordinaattori
Puh. 013-2681 276, 050-347 6798
kari.hyvarinen@pyhaselka.fi