Soveltavaa liikuntaa Pohjois-Karjalaan 2007
Toteuttamisaika
1.1.2007-31.12.2007
Alue jolla hanke toteutetaan:
Hanke kuntina mukana Pohjois-Karjalan alueelta Valtimo, Nurmes, Lieksa, Juuka, Kontiolahti, Ilomantsi, Eno, Pyhäselkä, Tohmajärvi, Kitee, Rääkkylä, Kesälahti.
Hankekuvaus:
Hanke on soveltavan liikunnan kehittämis- ja konsultointiprojekti. Hanke toteutetaan seutukunnallisena yhteistyöhankkeena, jossa kehitetään maakunnan kuntien edellytyksiä tarjota erityisliikunta palveluja kuntalaisilleen. Kehittämishankkeen varsinaisena kohderyhmänä ovat kuntien sosiaali- ja terveystoimen organisaatiot, liikuntatoimen ja erityisopetuksen henkilöstö, kansalaisopistot, yritykset sekä kolmas sektori. Kehittämistyöllä vahvistetaan toimijoiden osaamista ja yhteistyötä konsultoinnin ja tiedonvälityksen avulla. Soveltavan liikunnan määritelmän mukaan hankkeen välillisenä kohderyhmänä ovat vammaiset, pitkäaikaissairaat ja ikääntyneet henkilöt, joiden liikuntamahdollisuuksia kehitetään hankkeen aikana.
Projektin lähtökohtana on soveltaa Erityisliikuntaa kuntiin 1997- 99 projektin luomaa toimintatapamallia erityisryhmien liikunnan järjestämisessä, jota on kokeiltu Keski-Karjalan seutukunnallisessa Erika-hankkeessa 2004-06. Mallissa otetaan huomioon kuntien omat tavoitteet, tarpeet ja resurssit kunta- ja liikuntalain hengessä.
Kehittämistyö aloitetaan kuntakohtaisten soveltavan liikunnan peruskartoitusten tekemisellä nykytilanteen selvittämiseksi. Peruskartoitusten perusteella kunnan itse määrittävät kehitystarpeensa, jonka pohjalta luodaan kuntakohtainen soveltavan liikunnan organisaatiomalli.
Näiden toimenpiteiden perustaksi luodaan kuntakohtaiset soveltavan liikunnan kehittämistyöryhmät. Seutukunnallisen kehittämistyön perustaksi perustetaan seutukunnallinen kehittämistyöryhmä joka koostuu kuntakohtaisen kehittämistyöryhmästä valituista edustajista.
Hankkeen yhtenä periaatteena on yleistettävyys . Kehittämishankkeen aikana kehitetyt ratkaisumallit tulee olla hyödynnettävissä myös muissa seutukunnissa ja maakunnassa. Hankkeen lopullisena tuotteena on uusi soveltavan liikunnan seutukunnallinen työskentelynalli, jossa pyritään aitoon ja vastavuoroiseen pitkäjänteiseen yhteistyöhön.
Hankkeen tavoitteet:
Hankkeen kokonaistavoitteena on kehittää seutukunnallista ja kuntien sisäistä yhteistyötä maakunnassa konsultoinnin ja ohjauksen avulla. Erityisesti hankkeella tuetaan kuntien soveltavan liikunnan kehitystyön suunnittelua, organisointia, toteutusta ja arviointia sekä edistetään välillisiä työllisyysvaikutuksia.
Kehittämishankkeen toiminnallisena tavoitteena on parantaa toimintojen suunnitelmallisuutta kuntakohtaisesti sovittujen organisaatiomallien sekä seutukunnallisten toimintamallien pohjalta.
Hankehenkilöstö:
Projektikoordinaattori Arja Pirhonen 050-4995090, arja.pirhonen@pp.inet.fi
liikuntasuunnittelija Kari Hyvärinen 044-3224848, kari.hyvarinen@kansanterveys.info
Hanke on Euroopan sosiaalirahaston (ESR ) rahoittamahanke.