Puhdas vesi on terveyden edistämistä
Kun asiaa ryhdytään pohtimaan vähän pitempään, löytyy paljon muutakin terveyden edistämiseksi katsottavaa. Teknisen sektorin vaikutus terveyden edistämiseen ja kuntalaisten hyvinvoinnin ylläpitoon on lopulta varsin suuri, vaikka itse tekijät, päätöksentekijät eivätkä kuntalaisetkaan sitä aina sellaiseksi miellä. Teknisen toimen kautta luodaan paljon mahdollisuuksia terveelle elämälle; liikkumisen esteettömyys ja hiekoitetut kadut ovat pari itsestään selvyyttä.
-Tärkeimmät asiat terveyden kannalta ovat tietenkin ravinto ja liikunta, sen me täällä virastossakin ymmärrämme, mutta kukaanhan ei voi väkisin syöttää tai liikuttaa ihmistä.
Keinoja on, kun mietitään
-Kun asiaa tarkemmin ajattelee, niin onhan esimerkiksi liikuntapaikoilla suora yhteys vaikkapa diabeteksen ennalta ehkäisyyn ja niin ollen ne toimivat myös kansantautien ehkäisijöinä. Paikat antavat kuntalaiselle mahdollisuuden itsensä kunnossa pitämiseen. Vaikeinta onkin saada ihmiset käyttämään näitä mahdollisuuksia. Outokummussa meillä on lähes kaikkea: nurmikenttiä jalkapallolle, jäähalli, golfkenttä, pururadat ja talvella ladut, on urheiluhalli ja uimahalli. Niitä sopisi käyttää paljon nykyistä enemmän, sanoo itsekin liikuntaa harrastava Lavikainen.
Outokummussa remontoidaan parhaillaan 1970-luvun puolivälissä rakennettua uimahallia. Vanhasta jäävät jäljelle vain kuoret, sisällöstä kaupunkilaisille tehdään 3 miljoonan euron voimin kokonaan uusi ja ajan tarpeet tyydyttävä. Sekin on satsaus terveyden edistämiseen.
Unto Lavikaisen kokemuksen perusteella outokumpulaiset eivät ole kovin hanakoita esittämään suoria terveyden edistämiseen kohdistuvia toiveita suoraan tekniselle virastolle.
-Terveiset meille tulevat lähinnä korvausvaatimuksina. Kun ihminen on kaatunut liukkaalla jalkakäytävällä tai kuoppa kadussa on aiheuttanut harmia autolle, niin silloin otetaan yhteyttä, Unto Lavikainen kertoo.