Kahdeksan oppituntia itsetuntotilin kartuttamiseksi

  Itsetunto on Suomen kielen sanakirjan mukaan tunne ja ymmärrys omasta arvosta. Itsetuntoa voidaan pitää karttuvan vaurauden muotona, eräänlaisen itsetuntotilinä. Itsetuntoa tarvitaan terveyden ylläpitämiseen.

Timo Renfors
 
 Terveys on selviytymistä elämän nousuissa ja laskuissa, itseensä luottamista ja yleistä optimismia. Tiukoissa tilanteissa selviydymme paremmin, kun tilillemme on kertynyt itsearvostusta ja itseluottamusta. Itsetuntotilien kartuttamista voi harjoitella mm. seuraavien oppituntien avulla.
 

Oppitunti 1. Hemmottelu

·     Hemmottele itseäsi. Elämään kuuluu työn ja levon vuorottelu. Hemmottelu on itsensä hellimistä ja hyvä sijoitus, kun sitä ei toisteta liian usein. Hemmottelu on oman tärkeyden tunnustamista.
 

Oppitunti 2. Kehuminen

·     Uskalla kehua itseäsi. Kehuminen on myönteisen palautteen antamista itselle. ”Yleisesti ottaen olen ihan hyvä tyyppi” on mainio ajatus ennen nukahtamista, silloinkin kun kaikki asiat eivät ole sujuneet mallikkaasti.
 

Oppitunti 3. Haasteet

·      Ota vastaan haasteita. Ihmisen psyyke tarvitsee mielekästä tekemistä, ponnistelua ja karaisua.
 

Oppitunti 4. Vastuu

·      Ota vastuuta. Vastuun ottaminen lisää vapauden tunnetta. Voin päättää asioistani, kun otan niistä myös vastuuta.
 

Oppitunti 5. Onnistumiset ja epäonnistumiset

·      Etsi onnistumisia ja opi epäonnistumisista. Onnistumiseen tarvitaan rohkeutta kohdata myös epäonnistuminen. Epäonnistuminen on usein eräs vaihe uuden oppimisessa.
 

Oppitunti 6. Auttaminen

·      Auta muita. Muiden auttaminen lisää merkittävästi omaa hyvinvointia. Hyvä mieli on palkkio hyvistä teoista
 

Oppitunti 7. Vertailu

·      Lopeta vertailu muihin. Vertailulla on lyhyet jäljet. Aina on joku taitavampi ja osaavampi, olet silti ihan hyvä tyyppi. Sopiva kateus on toki hyvä oppimisen ja kehittymisen käynnistäjä, mutta vertailun vangiksi ei kannata jäädä.
 

Oppitunti 8. Rehellisyys

·      Ole rehellinen. Rehellisyys helpottaa. Voit olla sellainen kuin olet taitoinesi ja puutteinesi. Rehellisyys on paitsi muiden kunnioittamista myös osoitus itsensä hyväksymisestä. Rehellisyyshän on joka tapauksessa helpompaa kuin muunneltu totuus.
 
Lisätietoa henkisestä ja sosiaalisesta hyvinvoinnista, mm. lasten ja nuorten itsetuntotilin kartuttamisesta ja optimistin onnensämpylästä, saa Kouluikäisen terveyden polku-kansiosta Pohjois-Karjalan kansanterveyden kotisivuilta osoitteesta:
 
http://www.kansanterveys.info/uploads/materiaalit/kouluikaisen_terveydenpolku_2007-01.pdf