Lapset ja nuoret sanoivat sanansa terveysresepteistä

Lapset ja nuoret testasivat heille suunniteltuja terveysreseptejä viime vuoden lopulla. Samalla he äänestivät parhaasta terveysreseptin ulkoasusta.

Helena Hanhinen
 
Lapset ja nuoret testasivat heille suunniteltuja terveysreseptejä viime vuoden lopulla. Samalla he äänestivät parhaasta terveysreseptin ulkoasusta. Lohikäärme-terveysresepti äänestettiin parhaaksi Lapsen terveysreseptiksi ja Omena parhaaksi Nuoren terveysreseptiksi. Outokummun ammattiopiston graafisen alan opiskelijat olivat tehneet terveysresepteistä erilaisia ulkoasuversioita, joista kuusi osallistui koekäyttöön.
 
Koekäytön arviointikyselystä saatiin runsaasti kehittämisideoita terveysresepteihin, joskin monia asioita pidettiin myös itsestään selvinä. Palautteen perusteella terveysresepteihin lisättiin muun muassa oma kohta perhesuhteista.
 
Arviointikyselyyn vastasi yli 400 Lapsen ja Nuoren terveysreseptin koekäyttäjää. Vastaajien mukaan terveysreseptit auttoivat erityisesti arvioimaan lapsen ja perheen elintapoja ja innostivat muutosten tekemiseen. Suurin osa vastaajista myös ilmoitti, mikä oli ensimmäinen suunniteltu muutos elintavoissa.
 
Kaikkia terveysreseptiin valittuja, terveyteen tutkitusti vaikuttavia elintapoja pidettiin tärkeinä. Kuviossa 1. on esitetty Lapsen terveysreseptin täyttäjien (huoltajat ja lapset) arvioit eri osien tärkeydestä ja kuviossa 2. nuorten vastaavat arviot.
 
 
 
Kuvio 1.: Lapsen terveysreseptin osien tärkeys keskiarvon mukaan (1= erittäin tarpeeton – 4= erittäin tärkeä), vastaajien määrä oli 93.


Klikkaa kuvaa

Vastaajien mielestä lapsen elintavoista tärkeimmäksi nousi käsienpesu ennen ruokailua. Säännöllinen liikunta ja riittävä uni olivat seuraavaksi tärkeimmät ja kolmanneksi tärkeimpinä pidettiin säännöllisiä aterioita ja hyviä käytöstapoja.
 
 
 
Kuvio 2.: Nuorten terveysreseptin osien tärkeys keskiarvon mukaan (1= erittäin tarpeeton – 4= erittäin tärkeä), vastaajien määrä oli 279.


Klikkaa kuvaa

 
Nuoret itse nostivat tärkeimmäksi asiaksi huumeista kieltäytymisen. Lähes yhtä tärkeinä pidettiin säännöllistä liikuntaa ja savuttomuutta.
 
Outokummussa ja Kontiolahdessa Lapsen ja Nuoren terveysreseptejä koekäytettiin kouluterveydenhuollon terveystarkastuksissa 5- ja 8-luokkalaisille. Joensuussa, Liperissä ja Enossa Lapsen ja Nuoren terveysreseptejä kokeiltiin osana terveystiedon opetusta kaikilla luokka-asteilla. Lasten huoltajille sekä lapsille ja nuorille tehtiin arviointikysely terveysreseptien toimivuudesta ja äänestys parhaasta terveysreseptin ulkoasusta.
 
Kouluterveydenhuollossa terveysresepti täytettiin etukäteen ja terveystarkastuksessa terveysresepti toimi yhteisenä keskustelun välineenä lapsen, nuoren ja terveydenhoitajan tai lääkärin välillä. Kouluissa terveysresepti annettiin kotitehtäväksi terveystiedon oppitunnin jälkeen tai sitä käytettiin tunnilla yhteisenä keskustelun välineenä. Kouluterveydenhoitajat ja opettajat pitivät kokeilua mielenkiintoisena ja olivat valmiita käyttämään terveysreseptiä uudestaan, kunhan sen lopullinen versio valmistuu.
 
Lapsen ja Nuoren terveysreseptit valmistuvat tämän kevään aikana ja ovat sen jälkeen kaikkien kuntien käytettävissä.
 
Tiedusteluihin vastaa terveyssuunnittelija Helena Hanhinen, helena.hanhinen@kansanterveys.info ja puh. 050 544 3803 ja hankekoordinaattori Anne Pyykkönen, anne.pyykkonen@kansanterveys.info ja puh. 044 322 4849.
 
 
Työryhmä
 
Lapsen ja Nuoren terveysreseptejä suunnitteli työryhmä, johon kuuluivat:
 
Helena Hanhinen
Pohjois-Karjalan kansanterveyden keskus/JOSTE-hanke, terveyssuunnittelija, työryhmän puheenjohtaja
 
Anne Pyykkönen
(Seija Karukannas 17.9.2007 asti)
Pohjois-Karjalan kansanterveyden keskus, Kouluikäisen hyvinvoinnin polku terveyden edistäjänä –hanke, työryhmän sihteeri
 
Tuula Juvonen
Pohjois-Karjalan kansanterveyden keskus/Huomio painoon -hanke, ravitsemusterapeutti
 
Pasi Majoinen
Pokali ry, lasten ja nuorten liikunnan kehittäjä
 
Reetta Naumanen
Kontiolahden kunta, kouluterveydenhoitaja
 
Miia Nupponen
Outokummun kaupunki, kouluterveydenhoitaja
 
Helena Puhakka
Joensuun yliopisto, lehtori
 
Timo Renfors
Pohjois-Karjalan kansanterveyden keskus/JOSTE-hanke,tutkimus- ja kehittämisjohtaja
 
Raija Ryynänen
Enon kunta, nuorisosihteeri

Tarja Räisänen
Liperin kunta, terveystiedon opettaja, Liperin koulu
 
Heli Sillanpää
Joensuun kaupunki, luokanopettaja Rantakylän koulu