Josten Postia 3/2008

Josten Postia numero 3/2008 on ilmestynyt. Aiheina mm. viinan hinta, rasva- ja hiilihydraattikeskustelu ja tupakointitilastot. Hyviä lukuhetkiä.

Ota osaa keskusteluun terveyden edistämisestä. Lähetä mielipiteesi tai kommenttisi osoitteeseen pentti.vaisto@kansanterveys.info

 

Lisää hintaa humalalle?

Pentti Väistö

 

 Ministeri Tarja Cronberg vaatii alkoholin hinnan korottamista veroa nostamalla, kansanedustaja Pekka Ravi haluaa vielä miettiä ja katsoa tämän vuoden tilastot.

”Viina kelpaa, jos se on halpaa”, otsikoi Mediuutiset elokuun lopussa. Uutinen otsikon alla kertoi Jyväskylän yliopiston taloustieteiden professori Jaakko Pehkosen ja lehtori Esa Mengelojan tekemästä tutkimuksesta.
Heidän loppupäätelmänsä oli, että vahvojen viinojen ostamiseen vaikuttaa eniten juoman hinta. Tosin sanoen mitä halvempaa, sitä enemmän ostetaan. Tutkimus antaa aika onnettoman kuvan suomalaisten itsesäätelystä tässäkin asiassa.
Mutta jos hinnalla on näin merkittävä vaikutus, niin pitäisikö hintaa nostaa? Asiaa on pohdittu maan hallitustasollakin, mutta toistaiseksi uusia avauksia ei ole tehty. Varsinkin kokoomuksessa hinnan nostamiseen on suhtauduttu epäillen.

Rasvakeskustelu ryöpsähtää, kun asiat käsitetään väärin

Pentti Väistö

 

Kliinisen ravitsemustieteen dosentti, filosofian tohtori Ursula Schwab kommentoi jälleen pinnalle nostettua rasva- ja hiilihydraattikeskustelua Josten Postille sanomalla, että keskustelu ryöpsähtää aina mediaan silloin kun sen nostavat esille ne jotka ovat käsittäneet asian perusytimen väärin.

Voiko olla totta? Näin vähän tupakoijia!

Pentti Väistö

 

Kansanterveyslaitoksen vuotuisen kyselytutkimuksen mukaan vain 22 prosenttia pohjoiskarjalaisista 25-64-vuotiaista miehistä polttaa tupakkaa päivittäin. Naisten luku on 17 prosenttia.

 Tutkimuksen mukaan vain Ahvenenmaalla poltetaan vähemmän kuin Pohjois-Karjalassa.
utkimuksen tulosta voi epäillä. Silmät kaduilla ja kylillä kertovat erilaisista luvuista.

Liikkuva Linikka vihittiin

Pentti Väistö

 

Liikkuva terveyden edistämisen yksikkö, Liikkuva Linikka, on otettu virallisesti käyttöön ja on saanut asiakkailtaan erittäin hyvän vastaanoton. Linikan ideaa ovat ihastelleet myös monet Pohjois-Karjalan kansanterveyden keskuksessa vierailleet kansainväliset vieraat.

Uusia itsehoitopisteitä, uusi esite

Pentti Väistö

Itsehoitopisteiden määrä Joensuun seudulla on jälleen kasvanut. Outokummussa ja Liperissä vihittiin vastikään käyttöön peräti kahdeksan pistettä. Samaan aikaan julkaistiin myös Kansanterveyden keskuksen Joste –hankkeen tuottama uusi esite itsehoitopisteistä. Esitettä saa Kansanterveyden toimistosta ja itsehoitopisteistä.