Lähialue-ohjelma
RU
TIEDON TUOTANNOSTA TOIMINTAAN
Paikallisen terveystiedon välittäminen päättäjien ja väestön käyttöön Karjalan tasavallassa 2008–2010
Hankkeen tavoitteet:
- vahvistaa kroonisten tautien ehkäisyyn tähtäävää yhteiskunnallista päätöksen tekoa ja terveyden edistämistyötä Karjalan tasavallassa
- välittää väestölle kansantajuista tietoa tasavallan terveystilanteesta ja terveyteen liittyvistä elintavoista
- tukea ja vahvistaa eri toimijoiden terveysviestinnän taitoja terveyden edistämisen menetelmänä
- vahvistaa päättäjien, tiedotusvälineiden, kansalaisjärjestöjen ja kansalaisten vuorovaikutusta
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL, aikaisemmin Kansanterveyslaitos) ja Pohjois-Karjalan kansanterveyden keskus ovat yhteistyössä tasavallan paikallisten viranomaisten kanssa keränneet Pitkärannan piirissä Karjalassa tutkimustietoa kroonisista kansantaudeista ja niihin liittyvistä riskitekijöistä jo vuodesta 1992. Hankkeen tavoitteena on jalostaa ja palauttaa jo olemassa oleva tutkimustieto kansanomaisessa muodossa paikalliseen käyttöön.
Terveysviestintä on yksi terveyden edistämisen työväline, jolla voidaan lisätä eri-ikäisten terveystietoutta ja tukea terveyttä edistäviä työtapoja.
Hankkeen toimenpiteet:
- tutkimustiedon jalostaminen ja julkaiseminen
- terveysviestinnän koulutustilaisuudet
- Karjalan lääketiedepäivät syksyllä 2008
- terveysmessut keväällä 2009
- kansanterveyslehden käynnistäminen
- tutkimustiedon vieminen internetiin
- terveysviestinnän suuntaviivat – opas syksyllä 2010
Toteuttajat:
Hankkeen hallinnoija on THL. Pohjois-Karjalan kansanterveyden keskuksen lähialueohjelma, THL, Pitkärannan piiri, Pitkäranta-projekti sekä Karjalan tasavallan terveys- ja sosiaalikehitys-ministeriö vastaavat hankkeen suunnittelusta ja toteuttamisesta Karjalassa.
Rahoitus:
Hanketta rahoittaa Suomen ulkoministeriö, rahoituspäätös vuodelle 2009 saatu.
Hankkeen työntekijät:
Pohjois-Karjalan kansanterveyden keskus, lähialueohjelma
Tiina Vlasoff, lähialuevastaava, puh. 050 579 0604
Tuula Koponen, tiedottaja, puh. 040 770 8046
Sähköposti: etunimi.sukunimi@kansanterveys.info
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos
Ritva Prättälä, erikoistutkija, puh 040 567 096
Sähköposti: etunimi.sukunimi@thl.fi
Esite
Yhteistyössä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kanssa kanssa
HANKKEET:
Yhdessä päihteitä vastaan - Pitkärannan kouluinterventio
Yhdessä päihteitä vastaan on yhteisö ja koulupohjainen nuorten tupakoinnin ja alkoholinkäytön ehkäisyohjelma Pitkärannan piirissä Karjalan tasavallassa. Ohjelmassa pyritään lisäämään yhteisön vastuuta nuorista ja tukemaan päihteetöntä elämäntapaa. Ohjelma sisältää suoraan nuoriin kohdennettuja aktiviteetteja ja sosiaalisten taitojen opettamista, mutta myös koulutason ja yhteisötason aktiviteetteja. Hanke on kolmivuotinen (2006–2008). Se toteutetaan aluksi neljässä Pitkärannan piirin koulussa. Hankkeesta vastaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos yhteistyössä Pitkärannan piirin keskussairaalan, Pitkäranta-projektin, Pohjois-Karjalan Kansanterveyden keskuksen, Kuopion yliopiston ja Helsingin yliopiston kanssa. Projektin yhteyshenkilö on Hanna Heikkinen.
TUTKIMUKSET:
Pitkärannan riskitekijätutkimukset
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on tehnyt terveysyhteistyötä Karjalan tasavallan kanssa 1990-luvun alusta. Yksi keskeisistä yhteistyöhankkeista on ollut kroonisten tautien ja niiden riskitekijöiden väestöseurannan kehittäminen. Seuranta aloitettiin vuonna 1992 Pitkärannan piirissä toteuttamalla riskitekijätutkimus alueen aikuisväestössä. Seurantaa on jatkettu toistamalla vastaavat tutkimukset vuosina 1997 ja 2002 ja 2007. Tutkimusten tarkoituksena on seurata kansanterveydellisesti merkittävien sairauksien kuten sydän- ja verisuonitautien, syövän, diabeteksen ja astman ja allergioiden riskitekijöiden ja niihin liittyvän terveyskäyttäytymisen ja erilaisten taustatekijöiden esiintyvyyttä ja yhteyksiä. Pohjois-Karjalan kansanterveyden keskus on vastannut seurantatutkimusten käytännön järjestelyistä yhteistyössä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kanssa. Tutkimuksen yhteyshenkilö on Tiina Laatikainen.
Pitkärannan aikuisväestön terveyskäyttäytymistutkimukset
Pitkärannan aikuisväestön terveyskäyttäytymistutkimukset ovat osa Karjalan tasavallan terveyden seurantajärjestelmän kehittämishanketta, jota tehdään yhteistyönä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen, Pohjois-Karjalan kansanterveyden keskuksen ja Karjalan tasavallan terveysministeriön ja Pitkärannan keskussairaalan kanssa. Tutkimuksia on tehty Pitkärannan alueella vuosina 1994, 1996, 1998, 2000 ja 2004. Tutkimuksilla on pyritty selvittämään väestön terveyskäyttäytymistä, terveyspalvelujen käyttöä ja sairauksia ja oireita. Tutkimusten kohderyhmänä on alueen 25-64-vuotias väestö. Tutkimuksen yhteyshenkilö on Tiina Laatikainen.
Pitkärannan koulututkimus
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen, Kuopion yliopiston, Karjalan tasavallan terveysministeriön ja Pitkärannan keskussairaalan yhteistyönä toteutettiin vuosina 1995 ja 2004 terveystutkimus kaikille Pitkärannan piirin yhdeksäsluokkalaisille. Tutkimus sisälsi terveyskäyttäytymistä kartoittavan kyselylomakkeen ja terveystarkastuksen, jossa mitattiin mm. pituus, paino, verenpaine ja otettiin verinäyte seerumin rasva-arvojen määrittämiseksi. Tutkimusten tarkoituksena on seurata nuorten terveystottumuksia ja kroonisten tautien riskitekijöiden esiintyvyyttä. Pohjois-Karjalan kansanterveyden keskus oli mukana toteuttamassa vuoden 2004 terveystutkimusta yhteistyössä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (entisen Kansanterveyslaitoksen) kanssa. Tutkimuksen yhteyshenkilö on Anastasiya Rogacheva.