|
|
Unen tarve ja merkitys
Kasvaakseen ja kehittyäkseen 6 - 7-vuotias lapsi tarvitsee riittävän paljon unta: esimerkiksi kasvuhormoni erittyy nukkuessa. Unta tarvitaan myös oppimisen kannalta, sillä sen aikana mm. asioiden mieleen painaminen paranee. Nukkuessa aivot palautuvat valveillaolon viriketulvasta. Uni lisää vastustuskykyä ja nopeuttaa paranemista sairaudesta. Liian vähän unta saanut lapsi on väsynyt, ärtynyt, ylivilkas, kiukkuinen ja vaativa. Hänellä on vaikeuksia keskittyä puuhiinsa ja hän itkee herkästi. Koululaisella piilevä väsymys tulee esille aluksi heikentyneinä oppimissuorituksina, keskittymiskyvyn häiriöinä, rauhattomuutena ja ärtyneisyytenä. Koululainen ei ehkä itsekään yhdistä väsymystä ongelmiinsa. Päiväväsymys voi myös lisätä koululaisen tapaturma-alttiutta - varsinkin liikenteessä. Väsyneenä lapsella voi myös olla päänsärkyä ja huimausta.
Esikouluikäinen lapsi tarvitsee noin 10 - 12 tuntia unta vuorokauden aikana. Päiväunet jäävät pois yksilöllisesti 4 - 6-vuotiaana. Jos lapsi ei enää halua nukkua päiväunia, hänelle tulisi järjestää tilaisuus levätä muulla tavoin. Sängyssä lepäily tai rauhallinen, rentouttava puuhailu tai leikki edistävät palautumista. Päivällä useita tunteja nukkuva lapsi nukkuu yöllä vähemmän. Ensiluokkalaisen unentarve on vuorokaudessa n. 10 tuntia, mutta yksilöllinen tarve voi vaihdella suuresti.
Sivun
alkuun
|