LIIKUNTA
   
  Liikunnan tarve ja merkitys

 

Ryhmässä hauskempaa

  Vipinää jalkoihin
  Esikouluun ja kouluun omin jaloin
Liikunta harrastuksena
 

 

 

 


Liikunnan tarve ja merkitys

Lapsella on luontainen halu liikkua ja leikkiä. Hän nauttii oppiessaan uusia liikunnallisia taitoja. Kaikenlainen liikunta on lapselle tärkeää kasvun, monipuolisen kehittymisen ja terveyden vuoksi. Liikunnan vaikutuksesta sydän vahvistuu ja terveen sydämen toimintakyky lisääntyy. Liikunta vaikuttaa edullisesti sekä kolesteroliin että verenpaineeseen ja antaa myös hyvän mielen. Liikkuvalla lapsella ei yleensä ole paino-ongelmia. Liikunnallinen elämäntapa myös ylläpitää tuki- ja liikuntaelimistön terveyttä. Lasten liikunta koostuu pääasiassa erilaisista leikeistä, joissa juostaan, kiivetään, hypitään ja tasapainoillaan. 

Esikouluikäiselle ja ensiluokkalaiselle liikunta on opittujen taitojen toistamista ja vahvistamista. Leikkien kautta lapsi omaksuu jatkuvasti uusia taitoja. Lapsi ei jaksa keskittyä yhteen asiaan kovin pitkää aikaa: hän harjoittelee hetken oppimaansa, pitää sopivan pituisen tauon ja jatkaa liikkumista. Monipuolisuus liikunnassa on tärkeää, sillä jatkuvasta yhden asian harjoittelusta tulee vain turhia paineita lapselle. Omaksuttuaan perustaidot lapsi oppii liikkeiden yhdistämisen. Haastavat liikunnalliset taidot alkavat onnistua hyvin tämän ikäisenä. Vauhdinotto, ponnistus, tasapaino ja useanlaiset liikkuvuutta edistävät liikkeet ovat luontainen osa lapsen liikuntaa. 

Sivun alkuun 

 

  Lukijalle
Lepo ja uni
Liikunta
Ravinto
Iloja ja suruja
Vanhemmuudesta
Savuton koti
Päihteetön koti
Lopuksi
Lähteet
Etusivulle