RAVINTO
   
  Kasvun eväitä
 

Syökö lapsi tarpeeksi

  Ateriat ajallaan
  Lautasmalli aterioiden perustana
Terveellistä ruokaa koko perheelle
 

Herkut ja pikaruoka

 

 


Kasvun eväitä

Kasvaakseen lapsi tarvitsee monipuolista ravintoa. Elimistön rakennusaineet koostuvat eri ravintoaineista, jotka saadaan hyvästä ruoasta. Kasvuun ja liikkumiseen kuluu myös paljon energiaa. Lapsi oppii läpi elämän jatkuvat ruokatottumuksensa lapsena. Se, mitä lapsi syö, vaikuttaa hänen terveyteensä. Oikeanlaisilla ravintotottumuksilla voidaan ehkäistä ylipainon kehittymistä ja hampaiden reikiintymistä. Pitkällä aikavälillä hyvän ravinnon avulla ehkäistään sairastumista mm. sydän- ja verisuonitauteihin.

Lasten ja nuorten lihavuus on Suomessa lisääntynyt. Sihvolan vuodelta 2000 olevassa koulutulokkaiden parissa tehdyssä tutkimuksessa todettiin 13 % sekä tytöistä että pojista lihaviksi, kun taas Nuutisen ym. vuodelta 1991 olevan tutkimuksen mukaan 9 - 18-vuotiaista pojista vain 3,6 % ja tytöistä 2,1 % oli ylipainoisia. 


Sivun alkuun

  Lukijalle
Lepo ja uni
Liikunta
Ravinto
Iloja ja suruja
Vanhemmuudesta
Savuton koti
Päihteetön koti
Lopuksi
Lähteet
Etusivulle