SAVUTON KOTI

 



Tupakointi on todettu terveydelle vaaralliseksi. Erityisen haitallista tupakointi on omalle terveydelle, mutta siitä aiheutuu haittoja myös muille. Pakkotupakointi tarkoittaa sitä, että henkilö tahtomattaan joutuu kärsimään tupakansavusta. Vuonna 1997 arvioitiin n. 7 prosenttia alle 15-vuotiaista lapsista altistuvan kotonaan ympäristön tupakansavulle. Lapset joutuvat alttiiksi usein tupakansavulle myös autossa, kun vanhemmat tupakoivat.

Tupakoitaessa valtaosa savusta leviää huoneilmaan suoraan palavasta savukkeesta tai uloshengitetyn ilman ohella. Savukkeesta syntyvä savu sisältää lähes kaikkia haitallisia aineita enemmän kuin tupakoijan imemä savu. Vaikka huoneilmassa savu laimenee, erityisesti ärsytystä aiheuttavien aineiden, kuten formaldehydin, pitoisuudet ovat savuisessa ilmassa suuria. Savuisen ilman aiheuttamia oireita ovat mm. päänsärky, nenän tukkoisuus ja silmien kirvely. 

Lapsuudenaikainen pakkotupakointi lisää hengitystietulehdusten määrää. Jommankumman vanhemmista polttaessa myös korvatulehdukset lisääntyvät merkittävästi. Tupakansavu nostaa myös lasten astman puhkeamisen riskiä sekä taudin on vaikeusastetta. 4 - 11-vuotiaille lapsille suoritetussa tutkimuksessa on havaittu tupakansavulle altistuneiden lasten maitohampaissa olevan kaksi kertaa enemmän kariesta kuin tupakansavulle altistumattomilla lapsilla. Lapsilla, joiden kotona tupakoidaan, oli matalammat C-vitamiinipitoisuudet kuin lapsilla, joiden kotona ei polteta tupakkaa. Lisääntyneen lapsuudenaikaisen sairastelun ohella matala C-vitamiinipitoisuus voi saattaa alttiiksi syövälle ja verisuonisairauksille. 

Tupakoivissa perheissä lapset oppivat tupakoinnin mallin. Lapsella on kolmin - nelinkertainen todennäköisyys tupakoinnin aloittamiseen verrattuna tupakoimattomien vanhempien lapseen. Halusivatpa vanhemmat sitä tai eivät, monet vanhempien käyttäytymismallit siirtyvät edelleen lapsille. Tupakointi on yksi sellaisista tavoista.

Monet äidit ja isät lopettavat tupakoinnin jo raskauden aikana, toiset heistä lopullisesti. Tästä on hyötyä koko perheelle. Jos vanhemmat eivät onnistu lopettamaan tupakointiaan, he voivat polttaa ulkona ja näin tehdä kodistaan sekä autostaan savuttoman. Tämä on usein ensi askel kohti tupakoinnin lopettamista. Lapsella on oikeus savuttomaan kasvuympäristöön. 


Sivun alkuun
  Lukijalle
Lepo ja uni
Liikunta
Ravinto
Iloja ja suruja
Vanhemmuudesta
Savuton koti
Päihteetön koti
Lopuksi
Lähteet
Etusivulle