LEPO JA UNI
   
  Unen tarve ja merkitys

 

Säännöllisesti nukkumaan

  Uni tulee omassa sängyssä
  Kun uni ei tule
 
 

 

 

 


Kun uni ei tule

Aina ei nukuta silloin, kun pitäisi – ei lastakaan. Liika väsymys voi vaikeuttaa nukahtamista. Lapsi voi myös herätä liian aikaisin. Syy nukahtamisvaikeuksiin kannattaa selvittää. Lapsi ei ehkä ole tarpeeksi väsynyt nukkuma-aikaan tai kulunut päivä on saattanut erota leikkeineen ja tapahtumineen muista päivistä. Myös tiivistä keskittymistä edellyttävät harrastukset, voimia kysyvät urheilusuoritukset ja tunteisiin vaikuttavat elämykset, mm. myöhään katsotut elokuvat, hankaloittavat uneen pääsyä. Kofeiinipitoiset juomat, kuten kolajuomat, saattavat vaikeuttaa unensaantia useiden tuntien ajan niiden juomisen jälkeen. 

Koululaisilla yleisesti esiintyvän päiväväsymyksen syynä on yleensä riittämätön tai huonosti nukuttu yöuni. Sairauden aikana unen tarve kasvaa. Tavallisin päiväväsymyksen syy on liian myöhäinen nukkumaanmeno. Tilaa unelta voivat viedä kaverien kanssa puuhailu, tv:n ja videoiden katselu tai tietokoneharrastukset. Liian moneen harrastukseen osallistuminen sekä paineet koulussa menestymisen vuoksi voivat myös lykätä nukkumaanmenoa. 

Kun unirytmi on siirtynyt, lapsi saattaa nukahtaa aikaisintaan keskiyön maissa. Tilanteen voi aiheuttaa valve- ja unirytmin epäsäännöllisyys. Rytmiä voi sekoittaa myös se, että nukkumaan meneminen sekä herääminen ovat viikonloppuisin selkeästi myöhemmät kuin viikolla. Myös joku stressitilanne esimerkiksi koulunkäyntiin liittyen voi aiheuttaa unen tulon viivästymisen. Tällaisessa tilanteessa pidetään uni- ja valverytmiä yhteneväisenä koko viikon ajan ja aikaistetaan vähitellen ylösnousua. Lapsen on myös itse sitouduttava tilanteen korjaamiseen.

Unettomuuteen ei aina löydy syytä. Tässä tilanteessa ensimmäinen ohje unettomuudesta kärsivälle lapselle on, että hän menee sänkyyn vasta, kun on väsynyt. Jos uni ei sängyssä tule, lapsi saa nousta sieltä pois. Tällöin lapsen on parasta on siirtyä toiseen huoneeseen tekemään jotakin rauhoittavaa ja mieluista ja palata sitten omaan vuoteeseen noin parinkymmenen minuutin päästä. Jos uni ei edelleenkään tule, lapsi nousee uudelleen ylös puuhailemaan rauhoittavia asioita. Tavallisesti menetelmä auttaa viikon sisällä. Valvomisesta huolestuneelle lapselle kannattaa kertoa, ettei muutaman yön valvominen ole vaarallista. Sairaudet sekä perhe-elämän ja arkielämän tasapainon muutokset, mm. vanhempien ero, esikoulun alkaminen, asuinympäristön vaihto, kiusaaminen ja vaikeudet koulussa, voivat aiheuttaa lapselle tilapäisesti unettomuutta ja yöheräilyjä. Nukahtamisvaikeuksien ja unettomuuden muuttuessa jokapäiväisiksi ja lapsen kärsiessä niistä, on tilanteeseen hyvä hakea apua kääntymällä neuvola- tai kouluterveydenhoitajan puoleen. 

 

Sivun alkuun

  Lukijalle
Lepo ja uni
Liikunta
Ravinto
Iloja ja suruja
Vanhemmuudesta
Savuton koti
Päihteetön koti
Lopuksi
Lähteet
Etusivulle