Tahto, ryhmä ja purukumi avuksi savuttomuuteen
"Kaikkein tärkein tae päästä eroon tupakoinnista on vahva, myönteinen oma motivaatio", sanoo suunnittelija Eeva Kröger Pohjois-Karjalan kansanterveyden keskuksesta.
Nikotiiniriippuvuudesta irtautuminen ei ole helppoa, mutta keinoja sen voittamiseksi on. Yhdelle riittää kova halu, tahto ja voima "kärsiä" vierotusoireet, toinen tarvitsee avuksi korvaavia tuotteita, kolmas saa apua vertaisryhmästä.
"Hyvin usein lopettaja tarvitsee 4-5 kertaa onnistuakseen. Mutta jos uskoo onnistumiseen ja sisäistää sen että tupakoimattomuus ei merkitse menettämistä vaan jonkin uuden saamista, niin on vahvoilla", Eeva Kröger sanoo.
Tupakoivista suomalaisista kaksi kolmesta sanoo haluavansa lopettaa, mutta alle puolet heistä on uskaltanut edes yrittää irtiottoa.
Marketpäällikkö Heikki Ikosella on kokemusta lopettamisesta, uudelleen aloittamisesta - ja sitten taas lopettamisesta. Hän on oikealla tiellä.
Kauppakadun S-marketissa Joensuussa työskentelevä Heikki uskoo lopulta voittavansa taistelun. Kun kaikki menee kohdalleen, kun halu ja tahdonvoima kohtaavat ja oivallus savuttoman elämän eduista kirkastuu, niin silloin yhdestä lopettamisyrityksestä tulee se viimeinen.
Tupakan aiheuttamat terveyshaitat ovat hyvin kaikkien suomalaisten tiedossa: keuhkosyöpä, keuhkoahtaumatauti, sydän- ja verenkierto-ongelmat, ihon ennenaikainen vanheneminen, herkempi altistuminen infektiosairauksiin, sikiövauriot raskaana ollessa, suu- ja huulisyöpä, hammassairaudet jne.
Lopettanut huomaa varsin nopeasti monia myönteisiä muutoksia kehossaan ja arkiaskareiden sujumisessa. Ilme kirkastuu ja energiamylly hyrrää. Välttyminen pahemmilta sairauksilta tulee kuin kaupan päällisinä.
Rahaa menee aika reilusti
Aski päivässä tekee yli 1700 euroa vuodessa. Tupakoinnin lopettava harvemmin huomaa säästäneensä. Rahat vain ovat menneet terveempään tarkoitukseen.
"Askia en enää osta, sillä sen olen oppinut, ettei silloin tällöin polttaminen onnistu, niin mukavalta kun ajatus saunaoluesta ja savukkeesta tuntuukin. Jos ostaa askin, niin kyllä se myös tyhjenee, sanoo Heikki Ikonen.
Heikki oli viime vuonna seitsemän kuukautta tupakoimatta, mutta poltteli sitten taas vuodenvaihteen tienoilla.

Isä antaa esimerkin
Nelivuotiaan pojan isä on vakaasti päättänyt, ettei poika koskaan näe isää tupakka huulten välissä. Tutkimukset osoittavatkin, että vanhempien esimerkillä on tupakoinnin aloittamiselle iso merkitys. Aloitusriski kasvaa, jos vanhemmat polttavat.
Heikki otti lopettamisessa avuksi nikotiinipurukumin. Oma roolinsa on myös työkaverilla joka aloitti saman taistelun Heikin kanssa.
Nikotiinikorvaustuotteita saa kaupasta yhtä helposti kuin tupakkaakin. Purukumi livahtaa Heikin suuhun etenkin ruokailun ja kahvin jälkeen. Silloin hän yleensä pisti tupakaksi. Nyt purukumi on apuna vierottamaan hänet totutusta tavasta poiketa tupakalle lastauslaiturille.
"Tuntuu kuin olisi enemmän virtaa. Olo ainakin on parempi. Urheillessa sen huomaa hyvin, kun henki kulkee ja jaksaa paremmin."
Purukumin lisäksi saatavana on laastareita, inhalaattoreita ja tabletteja nikotiinista irti pääsemiseksi. Markkinoilla on myös pari lääkevalmistetta joihin tarvitaan lääkärin määräys.
Pentti Väistö
tiedottaja
Pohjois-Karjalan kansanterveyden keskus
pentti.vaisto@kansanterveys.info
hyödyllisiä linkkejä:
