Sokealle lukeminen hyvinvointityön kulmakivenä. – Blogivieraanamme mopoileva Juuan kunnanjohtaja Markus Hirvonen

LW8B1874HYTE, terveyden edistäminen, osallisuus, hyvinvointikertomus, TEA-viisarit ynnä muut. Suomessa ollaan mestareita kahdessa asiassa: Termien luomisessa ja asioiden byrokratisoinnissa. Hyvinvoinnin- ja terveyden edistäminen ovat tällä hetkellä ”Elinvoiman edistämisen” ohella kaksi muotitermiä Suomessa, joita viljellään jokaisessa tilaisuudessa. Tämä tapa, jossa asioita pyöritellään vaikeaan, moniselkoiseen muotoon, saa minut aika ajoin hieman kiukkuiseksi.

Kaikista hienoista asioista ei tarvitsisi heti tehdä hienoja suunnitelmia mittaristoineen, historiatietoineen ja laajoine tutkimusanalyyseineen. Siksi meillä Juuassa on tehty valtavasti hyvinvointityötä erityisesti käytännön tasolla. Suurimman työn tässä tekevät aktiiviset kuntalaiset, joille oma ja toisten ihmisten kunnioittaminen ovat tärkeitä asioita. Esimerkiksi kunnasta eläkkeelle jäänyt työntekijä käy lukemassa lehdet kunnassa asuvalle sokealle henkilölle. Tätä parempaa hyvinvointityötä on vaikea kuvitella, ja itselläni silmäkulmat kostuivat, kun kuulin tästä hyvinvointityöstä.

Historia opettaa meitä todella hyvin. Kuntien keskeinen tehtävä on aina ollut asukkaidensa hyvinvoinnista huolehtiminen. Jos riittävästi asioita yksinkertaistaa, juuri mitään muita tehtäviä ei ole ollut, eikä oikeastaan ole. Kaikki terveyspalveluista kouluihin, kirjastoon, kansalaisopistoon, liikuntatiloihin tai teiden kuntoon liittyvät kysymykset ovat viime kädessä juuri asukkaiden hyvinvointiin liittyviä asioita. Asukkaiden hyvinvointityötä on itse asiassa, ilman hyvinvointikertomuksia tai vastaavia, tehty laadukkaasti Suomessa jo yli sata vuotta. Samaa työtä jatketaan edelleen, mutta sitä tehdään enemmän näkyväksi.

Tänäkin päivänä hyvinvoinnin edistämisen keskiössä ovat samat asiat: toimivat liikuntapalvelut, laadukkaat kulttuuripalvelut, hyväkuntoiset tiet kesällä ja talvella, laadukas opetus, siistit ja terveet tilat, terveellinen kouluruoka tai vaikkapa kunnan henkilöstön ja mopopoikien väliset ajelut. Loppujen lopuksi hyvinvointityön ytimessä on se, kuinka paljon kunnassa sijoitetaan rahallisia tai muita varoja näihin peruselementteihin, ja millä asenteella kunnan työntekijät ja asukkaat tekevät työtä oman elinympäristönsä eteen.

Vaikka Suomessa HYTE on kirjattu kunnan tärkeimmäksi tehtäväksi, hyvinvointityön rahat SOTE:a lukuun ottamatta eivät ole Suomessa nousseet vuosikausiin. Todellisen hyvinvointityön panostuksissa ja puhumisen määrässä on iso railo, joka pitäisi korjata. Monessa kunnassa lenkkipolut ja ladut eivät ole 1980-luvun loistossa, uimahalleja on taloussyistä kiinni, lapsia on sisäilmaltaan huonoissa kouluissa ja päiväkodeissa, kouluruuasta säästetään ja seura-avustuksia leikataan. Näin ollen puheet HYTE-työn lisäämisestä eivät kykene korvaamaan tosiasiallisia resursseja, joita työhön ei anneta.

Resurssien puutteellisuuden lisäksi hyvinvointityötä uhkaa byrokratisoituminen. Esimerkiksi laajaa hyvinvointikertomusta pidetään tärkeänä työkaluna hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä, ja tärkeyttä korostettiin lisäämällä se pakolliseksi kuntiin vuonna 2010. Pakollisuus aiheuttaa sen, että kertomus todella tehdään ihan sen pakollisuuden vuoksi. Työkaluna se toimisi oikeasti vain, jos se olisi riittävän yksinkertainen, selkeä ja helppokäyttöinen.

Laajaa hyvinvointikertomusta tehdään kyllä ihan innolla kunnissa, koska perinteisesti Suomessa on korkean koulutusasteen vuoksi osattu hyvin kirjoitus- ja suunnittelutyö. Kertomuksen eri osiossa on helppoa luoda tavoitteita ja käydä akateemista hyvinvointikeskustelua kunnan hyvinvointityöstä, ja sillä keskustelulla on toki merkitystä. Näiden laajojen kirjallisten töiden ongelmaksi muodostuu se, että helposti odotetaan hyvinvointityön olevan juuri näiden suunnitelmien tekemistä. Ne ovat kuitenkin vain työkaluja, joiden ei tulisi olla kunnille pakollisia. Taustalla on hyvä ajatus hyvinvointityön tukemiseen kunnissa, mutta tämäkin valitettavasti byrokratisoitiin. Nyt valvontaviranomainen valvoo, onko hyvinvointikertomus tehty, mutta kukaan ei valvo, onko hyvinvointityötä tehty.

Pohjois-Karjalassa on onneksi monessa kunnassa soudettu vastavirtaan. Oma kuntani Juuka on panostanut valtaisia määriä HYTE-työhön. Investoinneissa näkyvät erityisesti liikuntapaikat ja lasten leikkipaikat. Lenkkimaastoihin ja hiihtolatuihin on panostettu ja jäähalli rakennettu. Juuassa myös käytetään koulu- ja laitosruokaan enemmän euroja kuin Suomessa keskimäärin, ja ohjaavana tekijänä on ruuan laatu sekä kasvisten, hedelmien ja marjojen määrä. HYTE-työhön on siis aidosti panostettu myös euroja. Muita hyviä esimerkkejä maakunnassa ovat Kontiolahden ja Lieksan suuret panostukset hyvinvointityöhön.

Maakunnan terveys lähtee varmasti kasvuun näillä toimenpiteillä. Meidän keskeiset teemamme ovat hyvät liikuntapaikat, matalat hinnat, liikunnan ilo, panostukset lasten ja vanhusten ravintoon, seurojen kanssa tehtävä yhteistyö, henkilöstön työhyvinvointi sekä laadukkaat tiet ja kadut. Siinä on meidän hyvinvointiohjelma. Siihen lisäämme elementtejä – kuten mopoilu nuorten kanssa – ja pääsemme vielä parempaan lopputulokseen.

Ainoa toiveeni kaikille HYTE-toimijoille on lainsäätäjistä THL:ään ja AVI:iin: Älkää byrokratisoiko hyvinvointityötä!

Markus Hirvonen
kunnanjohtaja, Juuka

Twitterissä: @MarkusHirvonen