Taustatietoa

Pohjois-Karjalalla on merkittävä asema suomalaisen ja kansainvälisen kansanterveystyön historiassa. Vuonna 1972 aloitettu Pohjois-Karjala projekti oli kansainvälisestikin katsoen ensimmäinen yhteisötason terveysohjelma sydän- ja verisuonitautien ehkäisemiseksi. Toiminta pohjautui vahvaan tutkimustietoon ja tukeutui väestön omaan osallistumiseen.

Pohjois-Karjalassa saavutetut tulokset on dokumentoitu sadoissa lääketieteellisissä julkaisuissa ja Pohjois-Karjala projektin kokemuksia on hyödynnetty laajasti sekä kansallisesti että kansainvälisesti. Tällä hetkellä työikäisten vuotuinen sydänkuolleisuus on alhaisimmillaan 1960-luvun jälkeen (lasku yli 80 %), syöpäkuolleisuus on suuresti pienentynyt, kokonaiskuolleisuus laskenut ja elämään on tullut keskimäärin noin 7 lisävuotta. Pohjois-Karjala projektin kokemukset ja tulokset tukevat ajatusta, että hyvin suunnitellulla ja systemaattisella yhteisötason terveysohjelmalla voidaan vaikuttaa väestön elintapoihin ja riskitekijöihin ja että tällainen muutos johtaa sydän- ja verisuonitautien ja syöpätautien ilmaantuvuuden ja kuolleisuuden laskuun sekä terveyden lisääntymiseen yhteisössä.

Yhteisötason terveysohjelma muodostuu toisiaan täydentävistä osista ja laajasta yhteistyöstä, näin ohjelman eri osien vaikuttavuutta on vaikea arvioida erikseen. Voidaan kuitenkin arvioida, että Pohjois-Karjalan menestyksen taustalla on ollut väestön osallistuminen, suunnitelmallinen teoriaan pohjautuva ohjelman toteutus, joustava intervention toteutus eli yhteisöstä nousevien mahdollisuuksien hyödyntäminen sekä laaja ja hyvä yhteistyö. Lisäksi suuri merkitys on ollut terveydenhuollon osallistumisella sekä ohjelman hyvällä arviointi- ja seurantajärjestelmällä, jonka tuottamia tuloksia on voitu hyödyntää myös ohjelman kehittämisessä.

Aikaisemmille kokemuksille ja maakunnalliselle yhteistyölle rakentuva Pohjois-Karjalan kansanterveyden keskus, jonka juridisena ytimenä on Pohjois-Karjalan kansanterveys ry, on uusi vaihe ja ennakkoluuloton kansallinen kokeilu tautien ehkäisyn ja terveyden edistämisen alalla. Kansanterveyden keskus kehittää, koordinoi ja tekee maakunnallista terveyden edistämistyötä toimien kansallisena ja kansainvälisenä mallina.